Veren Ristiretkeläisten toinen taistelukosketus

Ensimmäisen taistelun karaisemat Veren Ristiretkeläiset suuntaavat kohti kuuluisaa kuolon maailman violettia aurinkoa, kun kukkuloiden kansoittamalla tantereella alkaa kuulua epämääräistä ulinaa ja vikinää. Kohta koloistaan säntääkin joukkio jotain ihmeellisiä vaippoihin kääriytyneitä menninkäisiä. Sanovat jotkut näitä myös kääpiöiksi.

Etujoukko Khornen sotureita ryntää heti verenhimoissaan kohti vaippakokoisten otusten linjoja, mutta päätyvät kuitenkin itse kalloiksi Khornen alttarin juureen. Kääpiöt näyttävät jo saartavan Scylan sotajoukon usealta suunnalta, mutta taidokas kenraali kuitenkin saa pidettyä tilanteen hallinnassa ja lyö puolituisten isoveljet hengettömiksi sekä karkuteille.

Violetti aurinko havaitsee Khornen seuraajien mahdin ja päättää taistelun lopputuoksinnassa vielä tuoda oman apunsa kallojen kerääjille tuhoten lukuisia kääpiöitä taikamahdillaan.

Scylan joukon kerätessä kääpiöiden tiputtelemia kalloja ja kultahippuja, kuulee itse Be'lakor, prinssien prinssi ja ensimmäisistä ensimmäinen, huhua Veren Ristiretkeläisten kampanjasta. Be'lakor päättääkin koota kasaan oman joukon, joka voisi liittyä Scylan sotajoukkion avuksi tai ainakin tukea mainion kenraalin toimintaa. Sillä niin on prinsseistä ensimmäinen saanut tietoonsa Tzeentchin, tuon manipulaatioiden ja kierouksien herran, suunnittelevan koiruuksia Ristiretkeläisten turmaksi.

Be'lakor kutsuu avukseen pari luutnanttiaan sekä joukon vähäisempiä demoneja, jotka omien isiensä sijaan ovat siirtyneet seuraamaan lähinnä ensinsyntynyttä. Huima joukkio kohtaa Tzeentchin petturien onnettoman lauman sen väijyessä Veren Ristiretkeläisiä ja iskee päälle kuin vain demoneista parhain voi iskeä.

Tzeentchin aisankantajan johtama joukko yrittää epätoivoisesti taikoa itselleen suojaa ja turvaa, mutta tälläkin kertaa prinssien prinssi, tuo kaikkien jumalten lempilapsi, on nokkelampi ja kääntää vaikean taiston edukseen. Taiston jälkeen Be'lakor tyytyväisenä katselee työnsä tulosta ja myhäilee kun jälleen kerran sai sotkettua petoksen jumalan seuraajien suunnitelmat.