Veren Ristiretkeläisten ensimmäinen taistelukosketus

Scylan joukon lähdettyä liikkeelle kohti herkullisia kurituskohteita, eräiden hautakerojen ylityksen yhteydessä joukko onnettomia haamuja nousee haudoistaan haastamaan Khornen verenhimoista laumaa. Ristiretkeläisille tämä aiheuttaa lähinnä ärtymystä, koska haamuilla tunnetusti ei ole kalloja, joita viedä voittosaaliina Khornen valtaistuimen juureen. Kuitenkin lakanoiden huhuiluun on vastattava, ja Scyla nopeasti järjestää joukkionsa taisteluun.

Haamut tulevat päälle keskeltä tannerta hautakumpujen luota ja saavatkin iskettyä ensimmäiset iskunsa Khornen sotureihin. Tästä seuraa lähinnä naarmuja ja yleistä huvitusta, jonka ylväät soturit maksavat takaisin lähettämällä kasan haamuja leposijoillensa. Ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla vuorolla Scyla pääsee komentamaan joukkonsa hyökkäykseen. Vihanlietsojat ryntäävät tantereen oikeaan sivustaan, ja iskevät alasimillaan lähes kaikki rynnistyksessään edellisellä vuorollaan epäonnistuneet ketjuraspit maan poveen. Taistelun keskustassa armeijan pääjoukko jatkaa lakanahaamujen kurittamista, jättäen vain muutaman huhuilijan jäljelle. Vasemmalta lakanahaamujen sivustaan koukkaavat koirat vain lisäävät yksikön tuhoa. Myös osa haamujen sankareista saa pahasti siipeensä ennen ensimmäisen vuoroparin loppua.

Toinen vuoro alkaa haamuarmeijan epätoivoisella yrityksellä parantaa asemiaan, mutta Khornen soturit eivät anna hiukkaakaan periksi. Lisää vastustajan sankareita sortuu, ja Scyla mylvii jo voiton häämöttäessä. Vuoroparin päättyessä on haamuilla taistelussa enää yksi sankari ja muutama hajanainen lepattaja.

Khorne vie kolmannelle vuoroparille aloitteen, ja poistaa loputkin kuoleman airueet pöydältä. Scyla mylvii verenhimoisena voitetun taistelun jälkeen, ja sotajoukko lähteekin heti etenemään kohti seuraavia koitoksia. Tappioita ei Veren Ristiretkeläisille juuri tule, vaan kaikki yksiköt jatkavat matkaansa kohti tulevia haasteita. Taistelun melske on kuitenkin houkuttanut paikalle useita taitelijoita, jotka mielivät osallistua Veren Ristiretkelle. Näiden joukosta Scyla valitsee ansiokkaat, jotka pääsevät todistamaan kykynsä seuraavassa koitoksessa. Scylan vaisto sanoo, että sitä tilaisuutta ei kauaa tarvitse odottaa..